Kiitos heille, joille se kuuluu!

Hyvä ystäväni sanoi minulle, että joukseminen on sairaus. Ehkä on, ehkä ei. Ja jos juokseminen on diagnosoitu sairaus olen iloinen tästä sairaudesta. EN ole pitkään aikaan voinut näin hyvin, kuin nyt ja kiitos siitä kuuluu sairaudelle nimeltään juoksu.

Olen ammatiltani myyntimies ja ylpeä ammatistani. Voisin verrata juoksemista myynti aktiin. Myynnissä on tavoitteita, jotka on asetettu jokaiselle myyjälle kyvykkyyden mukaan. Olen vuodesta -98 tehnyt myyntiä erilaisissa organisaatioissa erilaisten esimiesten ja myyntiryhmien kanssa, mutta silti myynti on hyvin pitkälle yksinäisen ihmisen yksinäistä puurtamista asiakasrajapinnassa.

Juoksu on hyvin pitkälle samankaltaista. Vertaistukea saa ja aina (onneksi) löytyy heitä, jotka tietävät juoksemisesta enemmän ja joilta saa arvokasta tietoa kaikesta mikä liittyy juoksemiseen. Mutta silti loppuviimeinen juokseminen on hyvin yksinäistä puurtamista. Asetat itsellesi tavoitteita, pyrit niihin ja kaikki perustuu aktiivisuuteen.

Minulla on tavoitteita – juoksemisessa tavoitteeni on maraton. Ei enempää eikä vähempää. On hyvä pystyä sanoa se ääneen, koska muuten tavoite jäisi sananhelinäksi ja luultavasti myöskin siis vain haaveeksi. Pääsenkö tavoitteeseeni? Kyllä pääsen ja siksi teen duunia sen eteen. Unelmia pitää olla ja minun unelmani on juosta vielä joskus Berliinin maraton.

Haluan sanoa kiitokseni äidilleni, joka motivoi minua jatkamaan juoksemista pitkän tauon jälkeen. Hän ei varmasti tiedä sitä miten hän sen teki, eikä sillä ole väliä – jos äiti luet tätä kirjoitusta... KIITOS!

Poikasi Jarno!

31.1 tuntemuksia

31.1 mittari näyttää +1c, kevyttä lumisadetta (ei häiritse), vähän tuulee. Jälleen upea keli lähteä lenkille. Nyt on aika hyvä fiilis, vaikka jalat ovat vähän pökkelöt. Olen varmaan Etelä Telluksen laiskin kaveri venyttelemään - ja kun ikää on mittarissa tätä toimenpidettä ei saisi jättää. Valehtelen itselleni ja lupaan venytellä viimeistään huomenna :)

Yksi välitavoite minulla oli, että 5 kilometriä menee heittämällä alle 30 minuutin. Tänään matkaa taittui 4.95 km aikaan 30:04 ja keskinopeus oli 9.9 km/h. Tavoite ei ole siis kaukana. Ja seuraavaksi tuosta ajasta ruvetaan sitten kuorimaan sekunteja pois. Olen tyytyväinen kun tamppaan menemään vitosen jälleen 25-26 minuuttiin.

Tänään oli todella miellyttävä olo juosta. Musiikkina Uniklubia ja kaverit pitivät huolen, että tennarit liikkuivat. Oletin, että pitkä tauko ja ylimääräinen taakka navanseudulla olisivat vaatineet hieman pitemmän rypistyksen siihen, että olisin päässyt taas perusrytmiin kiinni, mutta ei ja hyvä niin. Aion vielä muutaman viikon juosta tätä vitosta ja sitten aloitain matkan kasvattamisen pikkuhiljaa – fiiliksen mukaan. Peruslenkki asettunee 8-10 km väliin, MUTTA kuten totesin vielä on duunia edessä ja paljon.

Saunaan tulet ja ruuan tekoon. Tänään ajattelin päästä helpolla ja siksi teenkin Halloumi-broilerisalaattin. Helppo, nopea ja syötävä. Ja ruuan kanssa muutama lasi Chardonnay´ta (ehkä). Sitten sohvalle kirjan pariin. Lauantait ilman agendaa ovat parhaita.

Se on moro!

30.1 tuntemuksia

 30.1 muutama päivä taukoa juoksemisesta, mutta so what (laiskuutta – tiedetään). Kiva aloittaa viikonloppu näin aikaisessa vaiheessa klo on 14.50 ja olen käynyt lenkillä ja saunassa tulet ja ruoka porisee liedellä – ei mihinkään kiire. Kyllä se niin vain on, että ihmisen onni koostuu näistä pienistä arjen asioista.
 
Olipa upea keli juosta. Mittari näytti -1c, aurinko paistoi, ei tuullut, eikä satanut lunta. Tykkäsin! Matkaa kertyi 5.21km ja aikaa kului 32:34. Vieläkin tämä juokseminen on tahmeata, vaikkakin se taas tuntuukin niin mukavalta. Olipas monimutkaisesti sanottu.

Pyrin jatkuvasti toistamaan itselleni, että kyllä juokseminen helpottuu ajan kanssa - tiedän sen! Paljon juoksua ja kiloja pois, niin taas mennään ja kovaa, kunhan "ämyreistä" tulee hyvää poljentoa. Musiikilla on iso rooli tässä minun matkassani - tänään kuuntelin aivan fiiliksissä 30 seconds to marssia. Suosittelen "Up in the air"....

Lenkilläni oli varsinainen tilanne. Juoksin tyytyväisenä musiikki korvilla hiekkatiellä, kun yhtä äkkiä jostain puun takaa syöksyi koira kimppuuni. Olin aivan ihmeissäni tapahtuneesta. Yritin siinä hieman jopa säikähtäneessä tilassa komentaa koiraa, mutta ei mitään reaktiota. Onneksi koiran omistaja oli lähettyvillä – hän huuteli rekkuansa Ruotsiksi ja tilanne laukesi sillä. Virheeni oli, että yritin kommunikoida koiran kanssa Suomeksi. Omistajalle olisi pitänyt sanoa muutama valittu sana, miten ja missä juoksuttaa koiraansa. Pärkele!

Tänään on toinen päivä, kun pääsen veden juonnissa kolmen litran tavoitteeseeni. Alussa tökki veden litkiminen kyllä pahasti, mutta nyt kun pitkin päivää juo niin ei sitä edes huomaa, että kiintiö on täyttynyt. Niin ja mitä terveelliseen ruokavaliooni tulee... Kovasti olen menossa siihen suuntaan, mutta matka on kyllä minun osaltani pitkä. Kaupassa käynti kesti normaalia huomattavasti pidempään, kun piti oikein tavata purnukoiden kylkiä mitä niissä on.

Se on moro!

Juostako vai eikö juosta?

Kello on vähän vaille neljä ja käyn nyt jo sisäistä taistelua lenkille lähdöstä. Kaveri vasemmalla olkapäällä sanoo, että ulkona tuulee aivan liikaa ja luultavasti luntakin sataa vielä illalla tämän lisäksi – eihän siellä voi kukaan täysipäinen juosta. Oikealla olkapäällä oleva kaveri taasen viestittää korvani suuntaan, ettei ole mitään väliä mikä keli tuolla ulkona on ja varsinkin jos minulla on tarkoitus juosta joskus maraton.

Toivottavasti mahdollisesti matkastani ei tule yhtä kivinen, kuin oheisen videon juoksijoilla :)

Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että nyt alan myös kiinnittämään huomiota siihen millaista ruokaa syön. Päivällä söin kanaa ja salaattia. Illaksi väsään samaa kuin eilen,

eli raejuustoa + ananasta + punasipulia + valkosipulia - tykkäsin. Pyrin myös juomaan mahdollisimman paljon vettä, vielä en ole 3 litran päiväkohtaiseen tavoitteeseeni päässyt.

Tähän ruoka-aiheeseen täytyy tutustua ajan kanssa ja rauhassa. En koskaan ole ollut mikään hifisteliä terveellisen ruuan kanssa. Lähes kaikki mitä lautasella on eteeni tullut on myös siitä kadonnut. Onneksi hyvä ystäväni on erittäin valveutunut ruuan suhteen – häneltä konsultaatiota ja myös lautaseni täytteet rupeavat tukemaan juoksemistani.

Tunnustuksia osa 2: En voi mitään sille, että esim Porvoon Lehtimäen grillin makkaraperunat OVAT vain niin hyvät, vetää vertoja Helsingin Michelin (tähti) paikoilla :) Nyt valitettavasti täytyy tehdä valintoja ja jättää Lehtimäen makkaraperunat pois ruokaympyrästäni. Harmi.

27.1 tuntemuksia

Lunta satoi niin, että silmiä särki

27.1 mittari näyttää -1c ja lunta tulee vaakatasossa. Motiivi lähteä juoksemaan täysi nolla! Kengät jalkaan, pipo päähän ja Sports Tracker päälle. Ensimmäiset askeleet ja päässä takoo sanat "EI helvetti" (anteeksi kiroiluni).

Mutta, noin kilometrin jälkeen tapahtuu jokin sortin herääminen ja mieleni kirkastuu. Eihän tämä nyt niin pahalta tunnukaan.

Matkaa kertyy 4.38km ja aikaa kului 28:44 keskinopeuden ollessa 9.1km/h – TODELLA surkeaa! Lasit olisi pitänyt olla päässä, nyt oli pakko kääntyä vähän kesken lenkin takaisin, koska en yksinkertaiset voinut pitää silmiä auki.

Iso kiitos artisteille, jotka olivat tänään mukanani lenkillä. Erityiskiitos Don Johnson Big Bandille, joka kannusti minua seuraavin sanoin ”You're running on ice, You're running on fire, Running man”. 

Kaikennäköistä sitä ehtiikin miettiä ja muistella, kun lähtee lenkille. Muistelin haikeasti mm seuraavaa tapahtumaa, mikä tapahtui 20 vuotta sitten Hyrylän IT-rykementin viereisellä urheilupyhätöllä. Juoksin -93 coopperissa 3100 metriä ja muistoksi sain siitä kultaisen juoksumerkin. Tänään katsoin noin suurin piirtein 12 minuutin setin ja matkan jonka rykäisin... HÄVETTÄÄ kertoa. Matkaa kertyi noin 2200 metriä Sport Trackerin mukaan.

Olen kova poika tekemään lupauksia itselleni. Nyt asetin tavoitteekseni, että rykäisen ennen juhannusta 12 minuutissa lähemmäs 3000 metriä kuin 2200 metriä. Hyvä luvata itsellensä jotain epämääräistä – Eipä tule ainakaan suuria pettymyksiä.

26.1 tuntemuksia

26.1 muutama päivä ollut taukoa juoksemiseen. Tarkimmat varmasti huomaavat, että lauantai ja sunnuntai osuvat näihin juoksemattomiin päiviin...

Epäilijöille mainittakoon, että iltariennot eivät ole olleet syy juoksemattomuuteen :) - olin jopa lauantaina tuttavani vaimon 40-vuotispäivillä AUTOLLA! Niin, vaikea on uskoa sitä jopa itsekin.

Juoksin 4.96km aikaan 31:15 keskinopeus oli 9.5km/h – surkeaa. Lämpömittari näytti +1c, mahtava keli oli juosta.

Mietin juostessani, että mihin kaikki ilo on kadonnut juoksemisesta. 2013 marraskuun jälkeen, kun polveni operoitiin en ole ”rakastanut” lenkille lähtöä ja ennen operaatiota – satoi tai paistoi tein lenkin hymyssä suin. Nyt haluan tuon saman tunteen takaisin. Sikäli tylsää, kun nyt täytyy hieman jopa pakottaa itseään lähtemään ja toinen on tämä elopaino, joka on kuin itsestään hiipinyt ylöspäin.

Onpas minulla ongelmat - paino ja lenkille lähtö :)

Äitini pyrki opettamaan nuorena meille veljeksille, ettei saa kiroilla. Ei ole oppi mennyt perille – tunnustan! Kyllä perkele tuli muutaman kerran tänään kun painoin menemään pipo kireällä.

23.1 tuntemuksia

23.1. Juoksin 5:76 km aikaan 41:02 keskinopeus oli 8.4km/h – umpi surkeaa. Ja kyllä oli todella vaikea juosta. Todella tahmeaa.

Tunnustan, jouduin kävelemään muutaman ylämäen, kun ei vaan potku riittänyt. Keli oli mukava, -1c näytti mittari ja lunta ei satanut. Liukasta ei ollut – kiitos edelleen nastojen :)

Takareisi ei vihoitellut, nyt pohje on kipeä. Onko tämä vanhuutta vai sitä, että olemattomat lihakset kertovat olemassa olostaan? En tiedä, luulen että hieman kumpaakin. Painossa ei ole luonnollisesti tapahtunut mitään maata mullistavaa – samoissa mennään.

Jos vain saan itseni pidettyä liikkeessä niin kuukauden kuluttua tämä juokseminen ei töki enää ja jalat rullaavat jo ihan eri tavalla. 2012 kun minuun iski tosissaan kipinä juoksemiseen painoin alkuvaiheessa 97,9 kiloa. 

Muistan hyvin kuinka vaikeata olis saada tuo massa liikkeelle. Kiitos monien siidereiden ja lonkeroiden – no siitä lähti aika tarkkaan se 17 kiloa. Tähtäin on minulla, että ensi syksynä vaaka näyttäisi 82 kiloa ja olisin , EHKÄ sellaisessa kunnossa että pystyisin juoksemaan sen maratonin. Jos en pysty siihen, en aio kivittää itseäni.

Nyt se alkoi... Juokseminen.

22.1.2015 se alkoi, tuskaa ja tunnetta. Rehellisesti sanottuna taukoa on ollut 9 kuukautta jouksemiseen ja se näkyy. Valitettavasti myös painossa. Vaaka näytti 9 kuukautta sitten lukua 80,9 kiloa. Ja huh huh.... Nyt lukema kiipeää 91,8 kg. Osumia tai siis kiloja on tullut :)

Juoksin 5,3 km ja aikaa siihen kului 37:08. Tiet olivat Sipoossa erittäin jäässä, mutta minulla oli ensimmäistä kertaa kunnon nastat kengän pohjissa ja pito oli aivan uskomaton.

Tuntemuksia: Johtuen pitkästä tauosta, vaikka satunnaisesti olen käynyt juoksemassa.jalkani kipeytyivät ja vanhavamma takareisi rupesi kamppaamaan. Kokemuksesta tiedän, että nämä ”vaivat” katoavat, kunhan vain pusken eteenpäin.

Vein tänään äitini ja hänen miehensä lentokentälle ja samalla kävin Motonetissä, josta ostin kyseiset tsydeemit kenkien pohjaan. Hintaa oli huimat 7.90€. JA kyllä toimii. Ihmeen pienestä tuo juoksemisen nautinto on kiinni.

En ole koskaan osannut syödä oikein ”terveellisesti”. Se mikä maistuu hyvälle menee siis suustani sisään ja niin kaikki se epäterveellinenhän on hyvää. Lenkiltä tulessani iski hirveä nälkä. Karjalanpiirakkaa juuston ja Arlan juupelin hyvän menun kanssa. Täytyy tässä opiskella samalla terveiden ruokien ystäväksi.

Blogini taustaa...

Tämä on blogi matkastani (ehkä) kohti täysimittaista maratonia, tulenko juoksemaan sitä koskaan? Sillä ei niin väliä. Se on tavoite, joka tulee jos on tullakseen.

Pelkään, että innostukseni juoksemiseen lopahtaa ja tämäkin on yksi syy miksi aloin kirjoittaa tätä blogia. Tarkoitukseni on kirjoittaa tänään juurikin niitä tuntemuksia, joita koen tai tunnen juostessani teillä tietämättömillä.

Minulla on jonkin verran urheilutaustaa – tosin juniori ikäisenä. Lajeina oli lähes kaikki mitä yleisurheiluseuramme oli. Hiihto ja pitkämatka olivat ne joissa olin ihan ok ja pärjäsinkin jonkin verran piirillisellä tasolla. Muistona tuhoton määrä lusikoita ja muita pokaaleita - missäköhän ne ovat nyt? Varmaan veljeni Jarkko on kateuksissaan sulattanut ne...

Käsittääkseni blogilla tulisi olla joku hyvä ja iskevä nimi. Ylättävän vaikea projetki lähteä keksimään sellaista. Kuin sattuman kautta kaksi eri ystävääni ehdoittivat nimeksi Juokse Jarno Juokse. Toinen nappasi nimen Nicky Cruzin kirjoittamasta kirjasta ja toinen Uniikin levystä. Unikin tuotos on minulle täysin vieras, mutta tuon kirjan suosittelen lämpimästi kaikille vaikka iltalukemiseksi.